Karanttia® ja VaBe aloittavat yhteistyön väestönsuojien valmistuksessa

Karanttia Oy Perusturva on tarjonnut kokonaisratkaisuja väestönsuojien rakentamiseen lähes 40 vuoden ajan. Karanttia® jatkaa väestönsuojaamisen kehittämistä tulevaisuudessakin. Meillä on ilo kertoa, että aloitamme elementtiväestönsuojien valmistuksessa yhteistyön pirkanmaalaisen VaBe Oy:n kanssa.

”Väestönsuojien rakentamiseen esivalmistetut elementtiratkaisut tuovat nopeutta ja sujuvuutta. Kun elementit toimitetaan työmaalle asennettuna, niin työmaan valmistusaika lyhenee huomattavasti. Osaavan kumppanimme VaBe:n kanssa solmitun yhteistyön myötä voimme vastata asiakaskuntamme väestönsuojarakentamisen tarpeisiin tulevaisuudessa yhä kokonaisvaltaisemmin”, iloitsee Karanttian toimitusjohtaja Erja Koivula.

Karanttian tavoin VaBe on perheyritys, jolla on kymmenien vuosien kokemus alalta. Betonielementtejä VaBe on valmistanut jo yli 30 vuotta. Yritys on esimerkiksi sertifioitu vähähiilisten betonielementtien valmistukseen.

Vastuullista yhteistyötä

”On erittäin hienoa päästä tekemään yhteistyötä. Karanttia® on alan tunnettu ja merkittävä toimija ja meille on kunnia päästä jatkamaan tarinaa omalla osaamisellamme”, sanoo VaBen toimitusjohtaja Markus Lehtinen.

”Meillä on muutenkin paljon yhteistä, kuten vastuullinen yhdessä tekeminen. Meihin voi aina olla yhteydessä matalalla kynnyksellä”, hän sanoo.

Jatkossa kaikki VaBelle tulevat väestönsuojiin liittyvät tarjoukset hoitaa Karanttia® ja kaikki Karanttia®-väestönsuojaelementit ovat VaBen valmistamia. VaBe vastaa laadukkaasta toteutuksesta.

VaBe on alansa työturvallisuuden edelläkävijä, viimeiset viisi vuotta VaBe on ollut Betoniteollisuus Ry:n työturvallisuuskilpailun elementtisarjan yrityskohtaisten tulosten TOP3 -yritysten joukossa, voittaen kilpailun vuonna 2024. Työturvallisuuden ohella VaBe:ssa panostetaan merkittävästi myös työntekijöiden hyvinvointiin, jonka johdosta yli 80% VaBe:laisista suosittelee VaBe:a työnantajana vuosittain. Näiden seurauksena VaBe ei ole saanut Inspectan laadunvalvonnassa edes lieviä poikkeamia kohta kymmeneen vuoteen.

BLOGIARKISTO